Julkaistu 19.6.2022 alunperin Verkkouutiset-bloginani
Kansanedustaja Wille Rydmania (kok.) on syytetty Helsingin Sanomien jutussa nuorten naisten ja tyttöjen ahdistelusta. Aihe on herättänyt syystäkin paljon keskustelua ja tunteita. Puoluejohto on vastannut käyvänsä tarkasti läpi tapauksen ja tuomitsevan kaikenlaisen epäasiallisen käyttäytymisen. Aihe on kuitenkin yhtä kansanedustajaa ja puoluetta suurempi – siellä missä on valtaa, on helposti myös vallan väärinkäyttöä. Se, miten puolue ja yhteiskunta ehkäisee tällaista toimintaa ja käsittelee tapaukset niiden tultua ilmi, on se mitä tästä kaikesta on opittavana. Ja siitä toivon puhuttavan lisää.
Kuten monessa muussakin asiassa, opiskelijaliike on tässäkin askeleen edellä. Siellä on jo vuosia käytetty tapahtumissa häirintäyhdyshenkilöitä ja erilaisia code of conducteja. Tein itsekin Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajana ja puoluehallituksen jäsenenä aloitteen häirintäyhdyshenkilöistä puolueelle vuoden 2018 puoluekokoukseen. Aloite meni läpi ja toimintaa käynnisteltiin. Silloin moni puolueen jäsen ehkä naureskelikin asiaa, vaikka viimeistään nyt lienee laajemmallekin joukolle niiden tarpeellisuus selvä. Jokaisessa suurtapahtumassa tulee olla häirintäyhdyshenkilöt sekä anonyymit kanavat epäasiallisesta toiminnasta ilmoittamiseen.
Opiskelijaliikkeessä on myös pitkään jo annettu koulutusta häirinnän tunnistamiseen ja siihen reagoimiseen. Jokaisen tapahtuman alussa usein luetaan tuo “Code of Conduct”, jossa esitellään organisaation asianmukaiset käytännöt ja sanoitetaan esimerkiksi se, mikä ei ole ok. Kokoomusnaiset teki aloitteen Code of Conductin käyttöönotosta puolueelle vuonna 2020. Väliin iski korona, joka perui monet suurtapahtumat, mutta en ole ainakaan vielä itse ollut paikalla puolueen tilaisuudessa, jossa nämä olisi käyty läpi, joten jalkauttamista vielä riittää.
Rydman-tapaus on vain esille tullut jäävuoren huippu. Etenkin naisilla riittää kerrottavaa puoluetoiminnassa tapahtuneesta häirinnästä. Arvostan kaikkia, jotka uskaltavat näitä kokemuksiaan julkisesti avata. Usein niistä puhutaan vain hiljaa pienessä luotetussa porukassa, koska niiden esilletuonnista ei uskota seuraavan mitään hyvää. Helposti ikävät asiat halutaan politiikassa vaieta kuoliaaksi niin kauan kuin mahdollista.
Johdon tehtävänä on tuoda esille, että häirintä ei ole missään tilanteessa ok, kuten nyt on tehtykin. Sen jälkeen tulee varmistaa whistleblower-kanavat, eli aidosti matalan kynnyksen ilmoituskanava epäasiallisesta käytöksestä. Sen jälkeen tulee puuttua jämäkästi ja käsitellä tapaukset perinpohjaisesti. Vaikka joku asia ei olisi rikosoikeudellisesti rangaistava, se voi kuitenkin olla moraalisesti ja eettisesti väärin. Sellaista kulttuuria emme voi tässä puolueessa hyväksyä ja siitä taas vastuu on jokaisella jäsenellä. Esimerkiksi alaikäisten juhlissa tulisi aina olla joku henkilö, joka katsoo viime kädessä turvallisuuden perään.
Puolueen järjestölliseen kehittämiseen on harvoin todellista insentiiviä, sillä esimerkiksi puheenjohtajia arvioidaan ennen kaikkea galluplukemien ja vaalitulosten perusteella. Jonkun pitäisi kuitenkin käyttää aikaa myös tähän. Joskus kohu voi olla tervehdyttävä mahdollisuus tehdä muutos. Moni odottaa sitä nyt Kokoomukselta ja uskon, että pitkässä juoksussa tähän nyt käytetty aika vielä palkitaan.
Toivon, että häirinnästä ilmoittamisen matalan kynnyksen kanava otetaan puolueessa pian käyttöön ja sinne tulleiden juttujen käsittelyyn luodaan toimiva malli. Samalla toivon, että puolueessa ja eduskunnassakin lisätään koulutusta häirinnän tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta. Jokaisella tulee olla oikeus osallistua puoluetoimintaan ilman pelkoa häirityksi tulemisesta.
Janika Takatalo