Mitä olen saanut aikaan tällä valtuustokaudella?

Teot ovat kauneinta puhetta. Politiikassa ei vielä riitä, että on hyviä tavoitteita ja arvoja, vaikka ne toki ovatkin kaiken lähtökohta. Vaikuttamisessa olennaista on myös kyky saada asioita tapahtumaan. Siihen vaikuttaa esimerkiksi poliittinen pelisilmä, kokemus ja verkostot. Olen usein käyttänyt sellaista vertauskuvaa, että haluaisit varmaan hammaslääkärin tai suuhygienistin hoitavan hampaasi, niin miksi et haluaisi politiikan ammattilaista valvomaan etuasi kunnallisessa päätöksenteossa? Minulle voit luottaa asioiden hoitamisen valtuutettuna.

Demokraattisessa päätöksenteossa harvoin voi mistään ottaa täysin yksin kunniaa, mutta istumalla vain passiivisesti mukana ei ainakaan saavuta mitään. Olen pyrkinyt olemaan aktiivinen valtuutettu, joka on jättänyt runsaasti aloitteita, vaikuttanut ryhmäni kannanmuodostukseen sen varapuheenjohtajana ja lautakunnan puheenjohtajana sekä osana kaupunginhallituksen pöytäkuntaa ollut keskeisessä roolissa vaikuttamassa Turun suuntaan. Kokouksiinkin olen ahkerasti osallistunut – muistaakseni kerran kuluneen kauden aikana olen ollut poissa valtuustosta työesteen takia. Minulla on edelleen kova palo ja intohimo vaikuttamiseen ja toivonkin, että pääsen jatkamaan aktiivista työtä turkulaisten paremman arjen eteen myös ensi kaudella!

Valtuustoaloitteitani 2017-2021:

Tärkeitä saavutuksia nuorisolautakunnan johdossa:

  • Avustusuudistus, joka on läpinäkyvämpi ja jonka avulla voidaan edistää tehokkaammin nuorisolautakunnalle tärkeitä painopisteitä kuten kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisyä
  • Uusia nuorisotiloja avattiin esim. Skanssiin ja monitoimitaloihin.
  • Turku Rock Academy laajennettiin valtakunnalliseksi malliksi
  • Nuorisotyötä on tuotu nuorten luokse esim. uudella Wautolla ja erityisavustuksilla jalkautuvaan nuorisotyöhön
  • Turkuun luotiin syrjäytymisen vastainen ohjelma
  • Koronakriisissä nuorisotyöntekijöitä ei lomautettu vaan toimintaa käännettiin ketterästi verkkoon ja nuoret saivat tukea vaikeassa tilanteessa.
  • Myös nuorten kesätyösetelit saatiin jakoon ja uutena oli mahdollisuus myös kehittää oma kesätyö ja ryhtyä kesäyrittäjäksi.

Kokoomuksen ryhmän johdolla (ja minä sen varapuheenjohtajana ja osana kaupunginhallituksen pöytäkuntaa) ollaan vaikutettu siihen, että Turussa:

  • On rakennettu uusia vetovoimaisia asuinalueita mm. Linnakaupunki, Pääskyvuoren rinne ja Pukkilan alue. Lisäksi täydennysrakentamista on viety eteenpäin mm. keskustassa, Telakkarannassa ja yliopiston läheisyydessä.
  • Kokoomuslaiset päättäjät ovat sinnikkäästi puolustaneet myös yksityistä palvelutuotantoa ja palvelusetelimallia lautakunta- , hallitus- ja valtuustotyöskentelyssä sekä talousarvioneuvotteluissa. Meille on tärkeää, että eri alueilla on riittävästi päivähoitopaikkoja ja asukkailla on mahdollisuus valita.
  • Kuluneella kaudella koulujen sisäilmaongelmat ovat aiheuttaneet terveysmurheita ja lukuisia väistötilapäätöksiä. Korjaustarpeista on nyt tehty kokonaisvaltainen suunnitelma ja systemaattiseen kiinteistöhuoltoon panostettu. Uusista kouluista Syvälahden monitoimikoulu valmistui Hirvensaloon 2018 ja Ypsilon Yli-Maariaan 2019. Myös esimerkiksi Suikkilaan tullaan saamaan upouusi alakoulurakennus liikuntasaleineen.
  • Kansainvälisyys on kohentunut ja uusia opiskelualoja on saatu Turkuun. Korkeakoulujen yhteistyön ja seudullisen edunvalvonnan paras työnäyte on ollut uusien diplomi-insinöörialojen saaminen Turkuun. Myös Turun AMK:n Educity rakentui Kupittaalle. Kaupungin kansainvälisyys on noussut vuosittain järjestetyillä Eurooppafoorumi-tapahtumilla. Myös kaupungin osallistumista on vahvistettu kansainvälisten kaupunkien verkostoihin mm. ilmastotyön edistämisessä.
  • Kaupungin liikuntapaikkaverkosta on päätetty laatia kokonaisselvitys ja pitkän aikavälin suunnitelma. Työ on osoittanut kumppanuuksien ja seura- sekä yritysyhteistyön tiivistämisen tärkeyden. Sporttikaupunki Turku on noussut omaan luokkaansa Paavo Nurmi Games -tapahtumien kansainvälisen tason yleisurheilukisojen myötä.
  • Digitaalisuudesta osoituksena voidaan pitää Fölin edelläkävijyyttä joukkoliikenteen digipalveluissa. Niin ikään korona-aikana kaupungin palvelut ovat ottanee digiloikan sekä terveydenhuollossa, sivistyksessä että kulttuurissa.
  • Turun kuntaveroprosentti on kokoomuksen johdolla onnistuttu kaudella 2017-2021 pitämään tasolla 19,50. 
  • Talouden tasapainottamiseksi on laadittu sopeutusohjelmia, joihin valtuuston enemmistö on sitoutunut. Säästöjen tekeminen ei ole miellyttävää eikä kiitollista, mutta vastuulliset päättäjät pystyvät priorisoimaan.
  • Kaupunkilaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi aloitettiin asukasbudjetointi vuonna 2020.
  • Turku on onnistunut kasvamaan n. 2000 uuden asukkaan vuosivauhtia. Työllisyysaste on parantunut, työttömien määrä vähentynyt ja talous jatkanut positiivista virettä (jos koronan aiheuttamaa tilapäistä pudotusta ei oteta huomioon). Varsinais-Suomi on ollut koko Suomen kasvun moottori. 
  • Lue lisää puolueeni saavutuksista vaikkapa KH pj Sinin blogista tai kokoomuslaisen kaupunginjohtaja Minnan sivuilta. Tsekkaa myös Turun puolella -sivusto.

Tästä varmasti monta hyvää asiaa vielä unohtuikin, mutta täydennetään kun mieleen tulee ja saa myös aina kysyä ja ehdottaa omia ideoita edistettäväksi!

Lasten ja nuorten puolella – niin töissä kuin vapaa-ajalla

Turun kaupunginvaltuustossa oli tänään käsittelyssä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Kyseessä on valtavan tärkeä asiakirja, jolla voidaan tehdä koko kaupunkia koskevia linjauksia, joilla vähennetään muun muassa syrjäytymistä. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta. Syrjäytyminen on paitsi inhimillinen tragedia, myös yhteiskunnallisesti suurimpia ja kalleimpia ongelmiamme. Pelkästään sairausperusteisia toimeentuloturvaetuuksia, kuten työkyvyttömyyseläkettä, saaneiden nuorten osuus on 20 vuoden aikana Suomessa tuplaantunut!

Pidin valtuustossa puheen, jossa korostin muun muassa nuorisotyön resurssien tärkeyttä, nuorten osallisuutta ja koronasta toipumista. Keskeistä on myös suunnata katseet varhaisiin vuosiin, jolloin ongelmien ehkäisy tulee paljon halvemmaksi kuin rikkinäisten aikuisten korjaaminen myöhemmin. Taannoinen aloitteeni varhaiskasvatusasteen nostamiseksi Turussa on tästä esimerkki, sillä sen avulla lähtökohtien eroja voidaan tasata ja ongelmia ehkäistä.

Olen myös huolissani Turun suunnitelmista yhdistää nuorisolautakunta ensi kaudella yhteen muiden vapaa-aikatoimialan lautakuntien kanssa. Lasten ja nuorten hyvinvointi vaatii erikoistunutta osaamista, aikaa ja pitkäjänteistä sitoutumista. Mielestäni valtuusto tekee virheen, jos pitkä perinne nuorisolautakunnasta vedetään nyt viemäristä alas.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on mulle yksi politiikassa toimimisen kulmakiviä. Se on ollut alkuperäinen motivaattorini lähteä itse jo nuorena vaikuttamaan ja olenkin päätynyt olemaan sittemmin nuorten puolella sekä töissä vaikuttamisen asiantuntijana nuorisoalan kattojärjestössä että vapaa-ajalla Turun nuorisolautakunnan puheenjohtajana ja nuorisovaltuuston kummivaltuutettuna. Politiikassa motivoivinta on nähdä tärkeiden asioiden edistyvän ja erityisesti ilahduttaa, miten laajasti valtuusto koki lasten ja nuorten hyvinvoinnin asian tärkeäksi. Pidetään huolta, että ne näkyy myös resursseissa ja sitä kautta tämän ohjelman toimeenpanossa.

Lue lisää ohjelmasta täältä.

Turun valtuustossa pidettiin koronan aikana puheenvuorot pienistä huoneista

Ratikkapuheeni kaupunginvaltuustossa 20.4.2020

Valtuustopuhe ratikan suunnittelupäätökseen liittyen 20.4.2020

(muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Toivon, että ratikan suunnittelussa ollaan ottamassa uusi merkittävä askel, joka suuntaa Turun seudun kehitystä oikeille raiteille tulevia vuosikymmeniä ajatellen. Pikaraitiotie yhdistyisi loistavasti tärkeimpiin hankkeisiimme kuten Tiedepuistoon, Tunnin junaan ja keskustan kehittämiseen. Se myös auttaisi meitä pääsemään ympäristötavoitteisiimme.

Kun ajattelen ratikan hyötyjä, yksi merkittävä tekijä on sen vaikutus kaupungin vetovoimaan. VTT:n mukaan vastaavat hankkeet Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja laajemmin Euroopassa ovat lisänneet kaupunkien vetovoimaa, joka on näkynyt positiivisena väestö- ja talouskehityksenä. Kilpailussa yrityksistä, uusista työpaikoista ja nuorista aikuisista menestyvät ne kaupungit, jotka onnistuvat houkuttelemaan eniten asukkaita muuttamaan paikkakunnalle ja pysymään paikkakunnalla. Etenkin nuorten aikuisten kohdalla voin omasta kokemuksestani puhua, että moni pienemmän paikkakunnan nuori pohtii tulevaa opiskelukaupunkiaan ja Etelä-Suomessa vaihtoehdot usein ovat Turku, Tampere tai Helsinki. Ratikan kaltaisilla tekijöillä on vaikutusta imagoon, emmekä mielestäni saa jäädä tässä kilpailussa muiden isojen kaupunkien varjoon.Nyt esitetään raitiotien toteutussuunnitelmien laatimista välille Varissuo-Tiedepuisto-Kauppatori ja raitiotien hankesuunnitelman laatimista välille Keskusta-Matkakeskus-Satama. Reittien varrella asuu jo nyt paljon turkulaisia, mutta kaupungin olisi mielestäni tärkeä omilla maankäytön toimilla kohdentaa väestönkasvua jatkossa erityisesti valittavien linjojen varrelle. Näin saamme kaiken hyödyn irti investoinnista.

Paljon on ilmassa myös ymmärrettävää huolta liittyen investoinnin talousvaikutuksista. Tottakai investointi on kallis, jos sitä katsoo lyhyellä tähtäimellä. Sen sijaan katse tulisi ulottaa vähän pidemmälle, jolloin tämä nimenomaan turvaa tulevaisuuden kasvun ja sitä kautta palvelut. Toisin kuin osa puheenvuoroissaan on maalaillut, ei ratikka ole vastakkainen tulevaisuuden palveluille vaan yksi keino turvata ne.

Tuloja ratikkaan liittyen kertyy lipputuloista, kiinteistötalouden tuotoista, rakentamisesta palautuvasta kunnallisverosta ja valtionosuuksista, minkä lisäksi menoja säästyy maankäytön tehostumisesta sekä liikenneinvestoinneista. Ratikan on ennustettu maksavan itsensä takaisin ja jättävän kaupungin lopulta plussan puolelle. Jos nyt koronan sysäämä tilanne muuttaa taloudellisen tilanteen kokonaan, ja arviot muuttuvat, arvioidaan asiaa varmasti uudessa valossa seuraavalla kaudella. Kyseessä on tänään nimenomaan vasta suunnittelun jatkaminen, varsinainen investointipäätös tehdään seuraavalla valtuustokaudella.

Toivottavasti suunnittelua päätetään tänään jatkaa. Kiitos!

Turun valtuustossa pidettiin koronan aikana puheenvuorot pienistä huoneista
Turun valtuustossa pidettiin koronan aikana puheenvuorot videoyhteydellä pienistä huoneista. Kuva: Saara-Sofia Siren.

Valtuustoaloite 15.10.2018: Mopoilualue Turkuun

Valtuustoaloite 15.10.2018

Nuorille mopo-/kevariharrastajille kartoitettava alue ajoharjoittelua varten

Turussa on paljon mopoilijoita ja kevytmoottoripyöräilijöitä. Kulkuneuvojen käyttäjät viettävät usein aikaa kavereiden kanssa ajellen, kulkuneuvoja korjaillen sekä paikasta toiseen siirtyen. He myös haluavat harjoitella erilaista kikkailua, kuten keulimista. Nuorten suosiossa on tällä hetkellä moni paikka, kuten Turkuhallin piha (Artukainen), Easydriver:in harjoitusrata (Koulukatua vastapäätä), Aerotie (Kaukokiito, lentokenttä) tai esimerkiksi Warasto (Jonkankatu). Usein kuitenkin virkavalta häätää nuoret näistä paikoista häiriön takia, eikä nuorille jää paikkaa, missä harrastusta voisi rauhassa jatkaa.

Mopo- ja kevariharrastus on monelle tärkeä yhteenkuuluvuutta lisäävä tekijä ja vapaa-ajanviettomahdollisuus, mikä vähentää syrjäytymismahdollisuutta ja yksinäisyyttä. Kun harrastukselle olisi myös asiaankuuluvasti osoitettu paikka, siitä pidettäisiin varmasti huolta ja myöskään sivullisille ei aiheutuisi niin paljon häiriötä. Turussa tulee tarjota nuorille mahdollisuuksia erilaisiin harrastuksiin, mutta kaksipyöräisten harrastajia ei tähän asti ole riittävästi huomioitu. Siksi tässä valtuustoaloitteessa esitetään, että Turun tulee selvittää mahdollista aluetta, joka voitaisiin osoittaa mopo- ja kevariharrastajien ajoradaksi.

Aloitteen idea on alkujaan kahdelta nuorisovaltuuston jäseneltä ja nuorisovaltuusto on aloitteen myös omassa kokouksessaan hyväksynyt. Lisäksi nuoret ovat keränneet kannatuksen kaikilta Turun ammatti-instituutin opiskelijakuntien hallituksilta ja kuudelta kuraattorilta. Lisäksi nuoret ovat keränneet adressiin tähän mennessä 220 nimeä mopomiitteihin osallistuneilta harrastajilta. He kaikki vakuuttavat, että Turkuun tarvitaan tällainen harrastuspaikka ja että se lisäisi myönteistä kuvaa Turusta nuorten kaupunkina. Samaa viestiä on tullut myös nuorten vanhemmilta.

Edellä kerrotun perusteella me allekirjoittaneet esitämme, että Turku kartoittaa mahdollista aluetta, joka voitaisiin osoittaa mopo- ja kevariharrastajien ajoradaksi

Allekirjoitukset:

Janika Takatalo, nuorisovaltuuston kummivaltuutettu

ym.

Turku sitoutuu budjetissa valtuustoaloitteeseeni maksuttomasta varhaiskasvatuksesta

Budjettipuheenvuoro 13.11.17

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Olen todella iloinen, että Turku on tällä budjettiesityksellä päättänyt erityisesti panostaa sivistykseen. Se on meille tärkeä kilpailuetu. Tarvitsemme positiivisen rakennemuutoksen myötä lisää osaavaa työvoimaa Turun seudulle. Monen perheen vaakakupissa painaa se, onko lapsille uudessa kotikaupungissa riittävästi päiväkotipaikkoja ja laadukasta koulutusta.

Tällä kolmen miljoonan euron lisäpanoksella saamme esimerkiksi Turun kansainvälisen koulun rahoituksen turvattua ja sitä myöten myös kansainväliset osaajat houkuteltua tänne. Tärkeä päätös on myös varhaiskasvatus- ja kouluverkoston selvityksen toteuttaminen, jolla varmistamme riittävät, terveelliset ja turvalliset oppimisympäristöt Turun lapsille ja nuorille jatkossakin.

Koulutuksessa erityisen tärkeää on nyt kohdistaa katse varhaisiin vuosiin. Tutkimusten mukaan osallistuminen varhaiskasvatukseen ehkäisee syrjäytymistä, tasaa kotitaustaeroja ja tukee myöhempää oppimista ja koulutuspolkua. Varhaiskasvatus on koulutusjärjestelmämme vaikuttavin osa, mutta samalla se on sen ainut maksullinen osa.

Se, että varhaiskasvatus on koulutusjärjestelmämme ainut maksullinen osa, on oikeastaan paradoksaalista. Se on johtanut siihen, että suomalaiset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen kansainvälisesti vertaillen vähän. Sen sivutuotetta on myös se, että Suomessa nuorten naisten työllisyys laahaa jäljessä, kun kannustinloukkujen takia on kannattavampaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia, kuin maksaa useamman lapsen varhaiskasvatusmaksuja ja mennä töihin.

Maan hallitus päätti syksyn budjettiriihessä kokoomuslaisen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen johdolla käynnistää viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilun. Kokeilu toteutetaan vuosina 2018–2019 yhdessä halukkaiden kuntien kanssa. Kokeiluun tulee 5 miljoonaa euroa valtion rahoitusta.

Tein tänä syksynä valtuustoaloitteen siitä, että Turun tulee pyrkiä mukaan tähän maksuttoman varhaiskasvatuksen kuntakokeiluun. Olen todella iloinen, että budjettiesityksessä ollaan nyt sitoutumassa valtuustoaloitteeseeni.

Kokoomukselle on tärkeää, että jokainen lapsi saa taustastaan riippumatta yhtä hyvän alun koulupolulleen ja elämälle. Maksuton puolipäiväinen varhaiskasvatus jokaiselle viisivuotiaalle on konkreettinen askel kohti tätä tavoitetta. Toivotaan, että Turku pääsee mukaan kokeiluun ja saa siihen hyvin valtion vastinrahaa.

Kiitos!